Postinumero: Jätkäsaari

Malagankatu 4

Talossa on kolme rappua, joissa on yhteensä 76 vapaarahoitteista omistusasuntoa. Talon vinoilla katoilla on aurinkopaneeleja. Talo sijaitsee yhteisen pihan ympärillä samassa korttelissa kuin  Asunto Oy Helsingin Malagankatu 2 ja Livornonkatu 3:ssa sijaitseva Asunto Oy Helsingin Jätkänkallio.  Nämä kolme kohdetta ovat Arkkitehtitoimisto Tuomo Siitosen suunnittelemia. Myös Hotel AX valmistui kesällä 2022 korttelin pohjoisreunalle.

Välimerenkatu 20

Ryhmärakennuskohde, jonka asukkaat keräsi kokoon Fira Oy. Kohteessa tilaajana toimi Asunto Oy Helsingin Malagankatu, jonka perustajina olivat yksityiset ihmiset eli ryhmärakennuttajat. Talo on 6-8 kerroksinen asuinkerrostalo, jonka yläkerrokset on kevennetty vinoilla kattopinnoilla ja ylimpien kerrosten asunnot on varustettu kattoterasseilla. Talo sijaitsee yhteisen pihan ympärillä samassa korttelissa kuin Malagankatu 4:ssä sijaitseva Asunto Oy Jätkäsaaren Valo ja […]

Länsisatamankatu 36 – Vihreistä vihrein

Vihreistä vihrein -talojen erikoisuus on rakennusten katoille rakennetut viherkattopihat, joilla sijaitsevat muun muassa keittiöpuutarha viljelylaatikoineen ja lasitettuine viherhuoneineen. Länsisatamankatu 36 on myös osa Helsingin kaupungin kehittyvä kerrostalo -ohjelmaa, jossa tutkitaan kaupunkiympäristöön soveltuvaa viherrakentamista niin biologisesta, rakennusteknisestä kuin sosiologisestakin näkökulmasta. Ylimmän kerroksen katot ovat niin sanottuja biodiversiteettikattoja, joilla tutkitaan mm. kasvilajiston selviytymistä ja hyönteisten kehittymistä. Katujulkisivujen […]

Länsisatamankatu 34 / Sukupolvienkortteli

Sukupolvien korttelissa on yhteensä 262 asuntoa, joista osa on opiskelija-asuntoja, osa liikuntavammaisten asuntoja ja omistusasuntoja. Kortteli on saanut Vuoden 2017 Parhaat ARA-neliöt -palkinnon sekä Yhdyskuntasuunnittelun seuran vuoden 2018 Rakentamisen Ruusu -palkinnon. Idea yhteisöllisestä korttelista syntyi Aalto-yliopiston verkostojohtamista tutkivan CityInnoNets-tutkimushankkeen pilottina (ns. CIN-kortteli). Tekesin lisäksi korttelia ovat olleet kehittämässä myös ARA (kehittämisrahoitus), ympäristöministeriö (Kaupunki-innovaatiot-ohjelma) sekä Helsingin […]

Livornonkatu 12 / Jätkäsaarenkuja 13

Bysa & Sandis muodostavat voimakasilmeisen talokokonaisuuden Jätkäsaaressa keskeisellä paikalla Hyväntoivonpuiston reunalla. Sandis on pääosin 8-kerroksinen asumisoikeustalo, jossa on 77 asuntoa, joista neljä on kaksikerroksisia. Talon asukkaiden yhteiskäytössä on kattokerroksessa sijaitseva talosauna ja tilava kattoterassi.  Bysassa on 67 hitasasuntoa. Talon kummassakin päässä on ensimmäisessä kerroksessa liiketilat, joista toisessa on suosittu Belle Baguette -kahvila. Saman korttelipihan ympärillä […]

Kvarteret Victoria / Välimerenkatu 14 ym.

Victoria-korttelissa on Viirus-teatterin lisäksi ravintoloita, järjestösektorin toimistotiloja sekä runsaasti erityyppisiä asumismuotoja ja asukkaita: opiskelija-asuntoja, artisti-asuntoja, ateljee-asuntoja, vuokra-asuntoja opettajille, Hitas-asuntoja sekä vapaarahoitteisia omistus- ja vuokra-asuntoja. Hankkeen käynnisti Kvarteret Victoria -niminen yhdistys vuonna 2009, jolle kaupunki myön­si tonttivarauksen vuonna 2010. Yhdistys perusti vuonna 2011 Stiftelsen Kvarteret Victoria rs -­ni­misen säätiön, jolle vastuu projektin toteuttami­sesta siirrettiin. Säätiötä on […]

Atlantinkatu 7

Tämä komea Aalto-yliopiston opiskelija-asuntoja sisältävä rakennus muodostaa yhdessä HOAS:n opiskelija-asuntoja ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:N työsuhdeasuntoja sisältävien rakennusten kanssa suojaisan umpikorttelin. Kaksiportaisessa lamellitalossa on 122 opiskelija-asuntoa Aalto-yliopiston opiskelijoille ja viisi liiketilaa. Rakennus on pääosin seitsemänkerroksinen, ja sen ylimpien kerrosten katto-osissa on yhteisterasseja ja saunaosasto ja viereisellä terassilla pergola. Maantasokerroksessa on yhteinen pesula. Asunnot ovat yksiöitä ja […]

Atlantinkatu 5 / Saukonkatu 2

Tämä HOAS:n opiskelija-asuntoja sisältävä rakennus muodostaa yhdessä Aalto-yliopiston opiskelija-asuntoja ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n työsuhdeasuntoja sisältävien rakennusten kanssa muodostaa suojaisan umpikorttelin. Rakennuksessa on 103 opiskelija-asuntoa sinkuille, kaveruksille ja perheille. Sisustusmateriaaleissa korostuu skandinaavinen värimaailma.

Bahamankatu 3

Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n työsuhdeasunnoista koostuva rakennus muodostaa suojaisan umpikorttelin yhdessä Aalto-yliopiston opiskelija-asuntoja ja HOAS:n opiskelija-asuntoja sisältävien rakennusten kanssa.

Kap Hornin katu 7 / Suezinkatu 8

Hyväntoivonpuiston laidalla sijaitsevassa korttelissa yhteisen sisäpihan ympärillä sijaitsee kaksi varsin moni-ilmeistä 6-8-kerroksisista lamellitaloa sekä 3-kerroksinen townhouse. Autohalli sijaitsee pihakannen alla. Hitas-asunto-osakeyhtiöt on rakennuttanut Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto ja suunnitellut Arkkitehtitoimisto HMV Oy.