ATT – Helsingin asuntotuotantotoimisto järjesti vuonna 2009 yhdessä Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston kanssa arkkitehtuurikilpailun, jonka voitti Arkkitehtitoimisto Huttunen-Lipasti-Pakkanen Oy ehdotuksellaan ”LightHouse”. Kohde palkittiin vuoden 2014 betonirakenteena taitavasta ja vaativasta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta sekä laadukkaasta toteutuksesta: ”Pitsimäinen ja raikas asuinkerrostalo torneineen on Jätkäsaaren maisemassa näyttävä maamerkki, joka yhdistää näkymäakselin Helsingin keskustaan asti”. Kohde on 6-kerroksinen lamellitalo, jossa on […]
Asunto Oy Saukonpaaden Merituuli ja Asunto Oy Helsingin Ruori sijaitsevat saman sisäpihan ympärillä. Korttelin pohjoispuolta reunustaa Ruoholahden ranta ja etelää Saukonpaadenpuisto. Taloyhtiöiden suunnittelutyön pohjana oli Helsingin kaupungin ja Lemminkäisen järjestämän arkkitehtikilpailun voittaneen Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy:n ehdotus ”Vesihiisi”. Talot sisältävät vapaarahoitteisia omistusasuntoja, joiden koot vaihtelevat 31,5 neliön yksiöistä aina 150 neliön edustusasuntoihin. Lasitetuilta parvekkeilta on […]
Hyväntoivonpuiston laidalla sijaitsevassa korttelissa yhteisen sisäpihan ympärillä sijaitsee kaksi varsin moni-ilmeistä 6-8-kerroksisista lamellitaloa sekä 3-kerroksinen townhouse. Autohalli sijaitsee pihakannen alla. Hitas-asunto-osakeyhtiöt on rakennuttanut Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto ja suunnitellut Arkkitehtitoimisto HMV Oy.
Rakennuttajana toimineen ATT:n hankeselosteen mukaan tavoitteena on tehdä ulkoasultaan yksinkertainen Jätkäsaaren ilmeeseen sopiva kaupunkikerrostalo. Suunnitelma tarjoaa isoja perheasuntoja asuntojen keskipinta-alan ollessa n. 81 m2. Lisäksi rakennukseen sijoittuu sosiaaliviraston lastenpäiväkoti Jaala. Saman korttelipihan ympärillä kuin Juutinraumankatu 10 ja Juutinraumankatu 6.
Slow-living-talo Preesens-talo on kahdeksankerroksinen autoton kerrostalo, jossa on kiinnitetty huomiota erityisesti yhteistilojen toimivuuteen ja viihtyisyyteen. Asukkaiden yhteisessä käytössä on muun muassa lasiseinäinen talvipuutarha ja saunaosasto. Talossa on myös ateljeeasuntoja, joista osa on kaksikerroksisia. Kohde on samassa pihapiirissä kuin Juutinraumankatu 6 ja Suezinkatu 7.
Ryhmärakennuskohde, jossa kaksiportaisen asuinkerrostalon sekä kolmikerroksisen townhouse-osan kaikki asunnot ovat asukkaiden tarpeiden mukaisiksi suunniteltuja, yksilöllisiä koteja. Kerrostalohuoneistojen ja townhouse-osan muodostamaan kokonaisuuteen kuuluu yhteensä 45 asuntoa. Kooltaan Juutinraumankatu 6:n asunnot vaihtelivat yksiöstä 120 m²:n kokoisiin koteihin. Kohteen räätälöityihin ratkaisuihin lukeutuu muun muassa kattoterassille asennettu ulkoporeallas. Samassa korttelissa kuin Juutinraumantie 10 ja Suezinkatu 7.