Postinumero: 00180

Heino Kasken katu 3-9

Kuuden pienkerrostalon ja niiden väliin jäävän pysäköintikellarin muodostama asuinkortteli, joka sijaitsee Jätkäsaaressa Saukonkanavan ja Saukonpaadenpuiston välissä. Kanavan eteläpuoli on vielä rakentamatonta aluetta. Kanavan kaakkoispäähän rakennetaan muutaman vuoden kuluessa Jätkäsaaren keskuskorttelit. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto järjesti keväällä 2010 yleisen Helsinki townhouse -kilpailun. Kilpailun tavoitteena oli löytää Jätkäsaareen ja Kruunuvuorenrantaan sopivat townhouse-tyypistöt sekä kehittää helsinkiläistä townhouse-typologiaa. Talotyyppien oli sovelluttava […]

Saukontori 2

Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimiston järjestämässä suunnittelu- ja tarjouskilpailussa arviointiryhmä päätti antaa kunniamaininnan ehdotukselle ”Pyrstötähti”, jonka tekijänä on Arkkitehtitoimisto Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen Oy, tekijöinä Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen. ”Pyrstötähden erityisansioita ovat pihan puolelle työntyvät nopat, jotka luovat lamellitaloon poikkeuksellisen vivahteikkaita ja valoisia asuntopohjia. Tyylikäs julkisivu, jossa kaksi kerrosta on ikkuna-aukotuksella nivottu yhteen, tuo paikkaan […]

Länsisatamankatu 23

ATT – Helsingin asuntotuotantotoimisto järjesti vuonna 2009 yhdessä Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston kanssa arkkitehtuurikilpailun, jonka voitti Arkkitehtitoimisto Huttunen-Lipasti-Pakkanen Oy ehdotuksellaan ”LightHouse”. Kohde palkittiin vuoden 2014 betonirakenteena taitavasta ja vaativasta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta sekä laadukkaasta toteutuksesta: ”Pitsimäinen ja raikas asuinkerrostalo torneineen on Jätkäsaaren maisemassa näyttävä maamerkki, joka yhdistää näkymäakselin Helsingin keskustaan asti”. Kohde on 6-kerroksinen lamellitalo, jossa on […]

Välimerenkatu 13

Malta-talo on ensimmäinen ryhmärakennuttamalla toteutettu kerrostalo Suomessa vuosikymmeniin. Rakennuttajana toimi asukkaiden perustama asunto-osakeyhtiö. Maltan asukkaat ovat alusta lähtien olleet suunnittelemassa taloa ja laatineet sekä yhteisten tilojen että asuntojen tilaohjelman vastaamaan yhteiselämän tarpeita. Malta on paitsi talo myös yhteisö, jonka tavoitteena on tehdä elämä asukkaille helpommaksi, halvemmaksi ja hauskemmaksi. Malta-talohanke lähti liikkeelle vuonna 2007. Unelmista käynnistyi […]

Saukonpaadenranta 14-16

Asunto Oy Saukonpaaden Merituuli ja Asunto Oy Helsingin Ruori sijaitsevat saman sisäpihan ympärillä. Korttelin pohjoispuolta reunustaa Ruoholahden ranta ja etelää Saukonpaadenpuisto. Taloyhtiöiden suunnittelutyön pohjana oli Helsingin kaupungin ja Lemminkäisen järjestämän arkkitehtikilpailun voittaneen Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy:n ehdotus ”Vesihiisi”. Talot sisältävät vapaarahoitteisia omistusasuntoja, joiden koot vaihtelevat 31,5 neliön yksiöistä aina 150 neliön edustusasuntoihin. Lasitetuilta parvekkeilta on […]

Saukonpaadenranta 8-10

Ruoholahden kanavan ja Saukonpaaden puiston väliin jää neljä asuinkorttelia, joista tämä Karl Collanin kujan, Saukonpaadenrannan ja Erik Tulindbergin kujan väliin jäävä asuinkortteli koostuu 51 asuntoa sisältävästä Asunto Oy Helsingin Saukonrannassa ja 40 asuntoa sisältävästä Asunto Oy Helsingin Paasirannassa.

Saukonpaadenranta 4

Kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehtuurikutsukilpailun 7.10.-18.12.2009 voittaja.

Saukonpaadenranta 20-22

Rakennuslehti 2011/03: ”Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan Saukonpaaden uuden asuinalueen kahta tonttia koskevan arkkitehtikilpailun ovat voittaneet ehdotukset ”Vesihiisi” ja ”Toinen Helsinki”.  Ehdotuksen ”Toinen Helsinki” olivat laatineet arkkitehdit Jussi Murole ja Daniel Bruun työryhmineen Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy:stä. Arkkitehtuurikutsukilpailun järjesti aluetta rakentava Lemminkäinen Talo Oy yhdessä Helsingin kaupungin kanssa. … Ehdotus ”Toinen Helsinki” sisältää tuomariston mielestä hyvät […]

Välimerenkatu 9

Talo tarjoaa alle 30-vuotiaille nuorille kohtuuhintaisia koteja. Rakennus on toteutettu arkkitehtuurikutsukilpailun voittaneen Kompis-ehdotuksen pohjalta. Arvostelupöytäkirjassa todetaan mm. ”Annettu varsin rationaalinen suunnittelutehtävä ei yllytä muodonannoltaan kovinkaan uudenlaiseen ja etsivään arkkitehtuuriin…” ja ”Arkkitehtuurissa on raikas ote, se on perusjäsentelyltään selkeää, voimakasta ja ilmeikästä. Kaksi voimakasta väriä korostaa arkkitehtuuria ja sopii Jätkäsaaren kaupunkikuvaan. Julkisivujen runsaat yksityiskohdat tuovat eloisuutta […]

Välimerenkatu 5

Rakennuksessa on 206 opiskelija-asuntoa. Kohteesta järjestettiin aikanaan arkkitehtuurikilpailu.